Hevosurheilulajit testissä: valjakkoajo

Hirnumedian lajitestaukset ovat alkaneet! Ensimmäisenä lajikokeilussa oli valjakkoajo, joka oli katsojan roolissa entuudestaan tuttu, mutta ei kokeilijan. Lähdimme selvittämään, miten paljon ajaminen eroaa ratsastuksesta apuineen päivineen, ja mitä kaikkea valjakkoajo oikeasti vaatii ajuriltaan.

Teksti: Nette Hursti | Kuvat: Maija Satama

Aloin tutustumaan valjakkoajoon vuonna 2021, kun ostin ensimmäisen oman hevoseni, joka sattumalta oli ex-valjakkohevonen. Tuolloin hevosen asuessa Sipoossa selvisi, että läheisellä Savijärven kartanolla järjestetään valjakkokisoja: ja itseasiassa lajin toi Suomeen vuonna 1987 kyseisen kartanon isäntä Rolf Simonsén. Vaikka en koskaan omalla hevosellani päässyt ajamaan, kävin tutustumassa katsojan roolissa lajiin lähialueen kilpailuissa.

Vuosia myöhemmin minusta tuli äiti ja siirryin hevosenomistajasta takaisin vuokraajaluokkaan. Tutustuin nykyisen vuokrahevoseni "Harmonien" omistajiin Maija ja Vesa Satamaan tehdessäni valjakkoajosta juttua tänne Hirnumediaan. Kun selvisi, ettei hevoseni lähdön jälkeen ollut uusia hevoskuvioita vielä luotuna, hevosen omistajat ehdottivat, jos tulisin kokeilemaan selästä heidän yhtä valjakkohevosta, ja siitä lähtien olen ollut kyseisen hevosen vuokraaja kerran pari viikossa.

Samaiset omistajat kysyivät, olisiko mielenkiintoa osallistua heidän järjestämälle pienimuotoiselle valjakkoleirille — ei tarvinnut kauaa miettiä, mitä vastaan! Leiri oli kaksipäiväinen viikonloppuleiri, jossa majoittuisimme omistajien tilalla ja pääsisin ajamaan myös itselleni tuttua hevosta eli vuokrahevostani Harmonieta. Paikan päälle tuli pitämään tunteja valjakkopiireistä tuttu Raisa Takkinen, joka piti lauantaina koulutunteja ja sunnuntaina tarkkuusajotunteja koko poppoolle. Kaikin puolin siis todella matalan kynnyksen paikka päästä tutustumaan lajiin kunnolla.

Mutta mitä valjakkoajo oikeastaan on? Valjakossa ajetaan kärryillä, joko yhden tai useamman hevosen/ponin valjakoilla. Valjakkoajoon tarvitaan hevosten lisäksi oikeanlaiset valjakkovarusteet, vaunut, ajuri sekä groomi eli henkilö, joka toimii ns. vaunuavustajana. Olen haastattelut useita eri valjakkoajureita ja asiat, mitkä aina korostuvat ovat positiivinen yhteishenki sekä raviurheiluun verrattuna kyseessä on tiimilaji, jossa ajurin ja groomin yhteistyö pitää olla saumatonta. Valjakko on Suomessa vielä marginaalilaji, mutta mm. Alankomaissa, Saksassa ja Unkarissa se on erittäin voimissaan.

Lähdimme liikkeelle ensimmäisenä päivänä ihan vaan valjastamisesta, jossa siinäkin riitti paljon muistettavaa — olen kerran aiemmin valjastanut ponin, mutta siitäkin on vuosia aikaa. Kaikki remmelit ja lukot olivat loogisia, ja varmasti kaikki oppisi muistamaan melko nopeasti, jos niitä pukisi säännöllisesti.

Meitä oli leirillä kaksi noviisia, joten ajoimme kumpikin tunnin puoliksi. Tunnin pitäjä Raisa oli vaunujen takana ja antoi olan yli ohjeita. Käytiin läpi perusjuttuja ajamisesta ja yritin kovasti hahmottaa vaunujen kokoa, jotta uraa pitkin mentäessä emme ottaisi kentän aitaa mukaan.

Parhain vinkki ajamiseen oli se, että kuvittelee ajavansa pyörää eli kädet liikkuu samalla tavalla. Siitä tuli monta ahaa-elämystä (ja juuri pyörän selkään palanneena oli sekin taito hyvässä muistissa). Yllättävintä oli se, että myös ajaessa etsittiin istuinluita ja käytettiin istuntaa apuna. En olisi uskonut, että tässä lajissa niitä tarvittaisiin tai että niistä voisi olla hyötyä. Koulutunnilla keskityimme siis aivan ajamisen perusteisiin käynnissä ja ravissa, tehden kouluratsastuksestakin tuttuja rata pituussuuntaan leikkaa, koko rata leikkaa, kaartoja jne. Ja ne kyynärpään kulmat — ne pitäisi allekirjoittaneen muistaa myös tässäkin lajissa.

Seuraavana päivänä oli tarkkuusajoa, joka sisälsikin monta kymmentä tötteröä sekä palloa niiden päällä. Kävelimme aamusta rataa, ihan niin kuin esteratsastuksessakin, opetellen ja miettien parhaimpia reittejä. Kokeneemmat koittivat miettiä nopeimpia reittejä, mutta me noviisit yritimme vaan muistaa radan ja ohjeen, jossa kannattaisi kuulemma tähdätä ulkokeilaan, jolloin hevonen tulisi mahdollisimman suoraan keilojen välistä. Paljon muistettavaa oli siis jo tälle tunnille, puhumattakaan, että keilojen välinen leveys oli meillä noviiseilla sama, kuin näillä osaavilla, vaikka yleensä noviiseilla on kuulemma leveämmät välit. "Lahjattomat treenaa" vai miten se meni.

Yllättävintä oli se, että myös ajaessa etsittiin istuinluita ja käytettiin istuntaa apuna. En olisi uskonut, että tässä lajissa niitä tarvittaisiin tai että niistä voisi olla hyötyä.

Tarkkuusajo ei ole koskaan näyttänyt helpolta ja entistä enemmän sai nöyrtyä, kun pääsi itse ajamaan. Keiloja ja palloja lensi minkä kerkesi, meni sitten käynnissä tai ravissa — jälkimmäisessä tuntui itseasiassa vähän helpommalta. Radan muistaminen oli myös hankalaa, mutta onneksi meillä oli tässä mukana groomit, joten groomi auttoi kertomaan, missä on seuraava este. Ajurin ja groomin välinen yhteistyö sekä muiden kannustus antoi todellakin lajista positiivisen ja yhteisöllisen kuvan.

Vaikka valjakkoajo ja ajaminen ylipäätänsä oli melko vaikeaa, ja sai monta kertaa nöyrtyä omien taitojensa puutteeseen, oli silti todella hauskaa! Naurua riitti ja ennen kaikkea intoa päästä tutustumaan lajiin entistäkin enemmän. Onneksi osaava hevonen ja ihanat omistajat löytyvät läheltä, jotta mahdollisuus päästä lajiin enemmän käsiksi on varmasti mahdollista.

Kiitokset kaikille mukavasta leiristä ja onnistuneesta ensikosketuksesta valjakkoajoon — olen taatusti mukana myös jatkossa!

Katso myös nämä videot ⬇

Suosittelemme lukemaan myös nämä artikkelit ⬇