Tutkimus: hevosten maahahaavoihin liittyvän kivun tunnistaminen on edelleen vaikeaa

24.09.2026

Hevosten mahahaavat ovat yleisiä, mutta niiden kivun tunnistaminen on edelleen haastavaa. Australialainen Adelaiden yliopisto johti tutkimuksia, jossa haluttiin selvittää, voisiko hevosen verestä löytyä mahahaavoihin liittyviä muutoksia, joita voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää kivun sekä sairauden tunnistamisessa.

Teksti & kuvituskuvat: Nette Hursti | Lähde: Adelaide University / The Veterinary Journal

Tutkimusta varten verinäytteitä kerättiin yhteensä 77 hevoselta. Lopulliseen analyysiin päätyi 64 hevosta, joista 59:llä eli noin 92 prosentilla havaittiin mahalaukun vaurioita.

Menetelmä perustui veren immuunisolujen reaktioiden mittaamiseen. Tutkijoiden testaamat tulokset eivät kuitenkaan osoittaneet yhteyttä testissä havaitun immuunivasteen ja mahahaavaoireyhtymän välillä eikä näin ollen menetelmällä pystytty luotettavasti erottamaan mahahaavoista kärsiviä hevosia muista "terveistä" yksilöistä.

Tutkimus ei tarkoita, ettei mahahaavan tuomat oireet aiheuttaisi hevosille kipua, vaan tulokset korostavat, kuinka vaikeaa mahahaavoihin liittyvän kivun objektiivinen mittaaminen todellisuudessa on. Tutkijoiden mukaan paremmille menetelmille olisi tarvetta, jotta hevosenomistajat sekä eläinlääkärit voisivat arvioida hoidon tarvetta entistä paremmin ja helpommin.


Suosittelemme lukemaan myös nämä uutiset ⬇

Share