Kommentti: tallille ei ole aina kiva mennä ja se pitää normalisoida

Tallille mennään joka päivä hymyissä suin, hevosen kanssa vietetty hetki on päivän kohokohta ja kaikki arjen murheet unohtuu satulassa. Kuulostaako tutulta? Tämä ei kumminkaan kerro koko totuutta, sillä todellisuudessa jokainen hevosihminen kohtaa hetkiä, jolloin tallille lähteminen ei huvita ollenkaan – ja josta pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin.

Teksti: Nette Hursti | Kuvat: Milla Cornea

"Hevoset ovat olleet elämässäni aina: kirjaimellisesti siitä hetkestä, kun olen tullut sairaalasta kotipihaan. En osaisi enää elää ilman niitä. Mutta onko tallille meno ollut aina Hevoshullumaista? Ei todellakaan. 

Olen joskus itkenyt, kun olen joutunut menemään tallille, koska tiesin, että vastassa odottaa mahahaavainen hevonen. Kuukausitolkulla sitä hoidettiin rahalla, jota minulla ei ollut. Hevonen ei tuntunut menevän yhtään parempaan suuntaan. Joka kerta, kun menin tallille sain kuulla, kuinka pitäisi tehdä vielä näin ja noin, ja en saa luovuttaa hoitojen suhteen, koska hevonen oli vasta 6-vuotias. Ja joka kerta piti käydä kaikkien muiden tallilaisten kanssa läpi, että miten meillä menee ja kauhisteltiin käyttämiäni rahasummia. Kotona myös riideltiin rahasta hevosen takia.

Se oli suoraan sanoen 💩 aikaa elämässä. Ja ärsyttää, ettei tästä puhuta missään, vaan aina pitäisi vaan hehkuttaa, kun se oma hevonen on. Tallille ei ole aina kiva mennä ja siitä pitää pystyä puhumaan. Se pitää normalisoida." 

– Anonyymi lukija, Tampere

Olen joskus itkenyt, kun olen joutunut menemään tallille, koska tiesin, että vastassa odottaa mahahaavainen hevonen. Kuukausitolkulla sitä hoidettiin rahalla, jota minulla ei ollut.

Monet, etenkin hevosenomistajat pystyvät samaistumaan tähän kommenttiin: niin tärkeä ja rakas, kuin eläin voi ollakin, on pitkät ja kalliit sairastelut aina yhtä uuvuttavia. Joskus pelkkä arkikin voi kuormittaa syystä tai toisesta, esimerkiksi töiden tai huonon sään takia. Joskus fiilis ja motivaatio vaan yksinkertaisesti puuttuu, vaikka muut asiat olisivat hyvin. Silti meihin on iskostettu ajatus, että tallille pitäisi olla aina kiva mennä ja ns. oikea hevosharrastaja haluaa aina tallille, säässä kuin säässä ja turpaterapia pelastaa kaiken. Innon pitäisi olla jatkuvaa ja täysin horjumatonta.

Tämä ajattelutapa on monella tapaa ongelmallinen. Hevosharrastus ei ole vain kaunista ratsastelua tai ajamista, vaan myös aikaisia aamuja, mutaisia tarhoja, kylmiä sormia ja varpaita sekä toistuvia rutiineja. On siis täysin luonnollista, että motivaatio vaihtelee, kuten kaikessa muussakin harrastamisessa ja tekemisessä.

Hetkellinen haluttomuus ei tarkoita sitä, etteikö rakastaisi hevosia tai tykkäisi harrastaa. Normalisoimalla myös ne päivät, kun ei niin huvita, voimme tehdä hevosharrastuksesta inhimillisemmän ja kestävämmän. Kun kuvitteellinen paine jatkuvasta jaksamisesta ja innostuksesta otetaan pois, tilalle voidaan saada realistisempi ja armollisempi suhtautuminen itseään kohtaan.

Tallille ei siis tarvitse mennä joka päivä hyvin ja onnellisin fiiliksin. Joskus voi myöntää, että tänään ei huvita ja sen pitäisi olla täysin okei.

Mitä mieltä sinä olet?

Suosittelemme lukemaan myös nämä artikkelit ⬇