
HIHS 2026 saavutti kävijätavoitteen – nelipäiväinen tapahtuma huipentui FEI Jumping World Cupiin
Helsingin Messukeskuksessa koettiin viikonloppuna HIHS uudessa loistossaan, sillä tapahtuman ohjelma oli aiempaa isompi ja monipuolisempi. Kansainvälisellä areenalla nähtiin huipputason ratsastusta niin koulussa, kuin myös esteillä. Ensimmäisten arvioiden mukaan tapahtuma saavutti yli 50 000 kävijän tavoitteensa, vahvistaen asemansa yhtenä Euroopan merkittävimmistä hallikilpailuista.

Teksti & kuvat: Nette Hursti
Vaurio sijoittui toiseksi – Hendeliowitz uusi voittonsa kouluratsastuksessa
Perjantain International Dressage Grand Prix -luokkavoiton jatkoksi ruotsalainen Mads Hendeliowitz ratsasti hevosellaan Autograf Q:lla myös lauantain International Dressage Freestyle -luokan voittoon tuloksella 74,425 %. Luokan viimeisenä startannut Hendeliowitz kuuli, millaiset prosentit kärjessä ollut Ville Vaurio oli tehnyt ja se lisäsi paineita, mutta myös voittosuorituksen. Hänen mukaansa hevonen tuntui radalla vielä paremmalta, kuin perjantaina.
– Olin hyvin tyytyväinen hevoseen, Hendeliowitz kommentoi radan jälkeen.
Suomalainen Ville Vaurio kilpaili hevosellaan Dante NL parantaen perjantain suoritustaan sijoittumalla toiseksi prosentein 72,235 %. Vaurion mukaan Dante oli verryttelyssä hieman väsyneen oloinen, mutta radalla hevonen syttyi taas.
– Parasta oli fiilis, jonka sain yleisöltä ja tietysti myös yhteistyö hevosen kanssa, Vaurio sanoi.
Kolmanneksi Freestyle -luokassa sijoittui ruotsalainen Sofia Möller prosentein 71,47 %, hevosellaan Flawless.
Jone Illi nappasi ruusukkeita ruusukkeiden perään – myös muut suomalaiset pärjäsivät
Suomalainen Jone Illi on tullut tutuksi monelle ratsastajalle viime vuosina, sillä lempinimensäkin saanut "Jone the Kone" näytti taas parastaan viikonloppuna Helsinki Horse Show'ssa. Nuori esteratsastaja voitti perjantain International CSI 1* 140 cm presented by Pohjola Vakuutus -luokan hevosellaan Starlight. Myös lauantain International Grand Prix CSI 1* 140 cm presented by Fazer -luokasta tuli voitto, mutta Helsinki Grand Prix CSI 5* 155 cm -luokan voiton vei japanilainen Eiken Sato hevosellaan Chadellano JRA. Illi kumminkin palkittiin luokan parhaana suomalaisratsastajana Christopher Wegelius Memorial Trophy -kiertopalkinnolla, ja omien sanojensa mukaan hän on tyytyväinen, miten pitkälle ovat päässeet Celtas Quillianin kanssa.
– Olen todella tyytyväinen, tämä oli iso harppaus ylöspäin. Ei voi olla kuin tyytyväinen hevoseen. Minulla on itsevarma fiilis, Illi hehkutti.
Sunnuntaiaamu käynnistyi myös jännittävissä tunnelmissa, sillä International CSI 5* 145 presented by Messukeskus -luokassa Illi nappasi jälleen voiton, tällä kertaa hevosella Caprivi 23. Yleisössä ei taputukset ja kannustukset jääneet uupumaan.
– Messukeskuksessa on uskomaton tunnelma. Tuntuu, että hevonen rupeaa hyppäämään paremmin, kun on vähän kannustusta, ja itsellekin tulee paljon varmuutta. Rakastan olla täällä, Illi kertoi innoissaan.
Myös Petra Heikkinen ja Oechie-K tekivät vahvan suorituksen yhdellä pudotuksella Helsinki Grand Prix CSI 5* 155 cm -luokassa. Heikkinen kiitteli jälkikäteen Helsingin yleisöä ja tunnelmaa.
Steve Guerdat varmisti voitollaan finaalipaikan
HIHS-viikko huipentui loppuunmyytyyn Longines FEI Jumping World Cupin osakilpailuun, jonka voitti sveitsiläinen Steve Guerdat hevosellaan Albfuehren's Iashin Sitte. Toiseksi, vain 0,04 sekunnin erolla sijoittui norjalainen Oda Charlotte Lyngvaer hevosella Carabella vd Neyen Z ja kolmanneksi belgialainen Viktor Daem hevosella Kavaliers Blue. Kolminkertainen maailmancupin finaalivoittaja Guerdat varmisti samalla paikkansa Texasin finaaliin.
– Ei ole mitään parempaa kuin voittaminen, Guerdat sanoi hymähdellen.
Maailman cup-radan suurin este oli brasilialaisen ratamestari Guilherme Jorgen mukaan FEI:n oma este, joka toi lisähaastetta jo muutenkin vaativaan 160 cm -luokkaan. Suomalaisia esteratsastajia olivat Jasmin Seppälä-Geerink, Anna-Julia Kontio ja Petra Heikkinen.
Uusi osoite osoittautui menestykseksi
Helsingin Messukeskus osoittautui tapahtumapaikkana erinomaiseksi: väljät liikkumistilat, hyvät pysäköintimahdollisuudet sekä monipuolinen ravintolamaailma paransivat kävijäkokemusta merkittävästi. Kansainvälisen areenan lisäksi ohjelmaa oli Kultajousi-areenalla, jossa nähtiin mm. lännenratsastusta, valjakkoajoa sekä askellajiratsastusta. Tapahtuma-alueella oli myös uutuutena Hevosurheilu Ratsastus -ohjelmalava, jossa nähtiin erilaisia luentoja Katja Ståhlin juontamana, keppihevosareena sekä tietenkin laaja expoalue, jossa oman alansa ammattilaiset esittelivät ja myivät tuotteitaan asiantuntevasti sekä ystävällisesti opastaen.
Kävijämäärä nousi toimitusjohtaja Valtteri Gundersbyn mukaan 50 000-60 000 välille, joka tarkoittaa, että kävijätavoite saavuttiin tänä vuonna. Tarkempi analyysi tapahtumasta julkaistaan myöhemmin.
Seuraavan kerran Helsinki International Horse Show järjestetään 4.-7.3.2027. Uudistunut tapahtumapaikka, monipuolinen ohjelmisto ja yleisön vahva tuki loivat hyvän perustan tuleville vuosille tapahtuman kasvun kannalta.
Katso myös videokooste alta ⬇
Suosittelemme lukemaan myös nämä artikkelit ⬇
Kiinnostaisiko näkyvyys Hirnumediassa?
Hirnumedia tarjoaa näkyvyyttä hevosalan yrityksille, palveluntarjoajille ja toimijoille, jotka haluavat tavoittaa aidosti kohdennetun yleisön. Sivuston ja sosiaalisen median kautta sisältö tavoittaa sitoutuneita lukijoita, joille hevosten hyvinvointi ja alan ajankohtaiset ilmiöt ovat tärkeitä.
Tarjoamme joustavia yhteistyömuotoja, kuten:
⮕ mainospaikat sivustolla
⮕ artikkeliyhteistyöt ja kaupalliset sisällöt
⮕ näkyvyys Hirnumedian sosiaalisen median kanavissa
Jos haluat yrityksellesi tai palvelullesi näkyvyyttä noususuuntaisessa hevosalan mediassa, ota rohkeasti yhteyttä! Räätälöidään yhteistyö, joka palvelee sekä lukijoita, että yritystäsi. Mediakortin löydät sivun alareunasta.
Yhteydenotot: info@hirnumedia.net ✉️
