
Pohjoismaiden mestaruus nelikäynnistä Arnór Dan Kristinssonille
Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen Arnór Dan Kristinsson teki viime viikonloppuna historiaa, sillä hän voitti ensimmäistä kertaa senioreiden V1-nelikäynnin Pohjoismaiden mestaruuden, Ruotsin Skånessa, Margaretehofin ratsastuskeskuksessa 4.-9. elokuuta järjestetyissä islanninhevosten PM-kilpailuissa. Lisäksi hän voitti T1-töltissä hopeaa ja pronssia nelikäyntikombinaatiossa.

Teksti: Nette Hursti | Kuvat: Cassandra Laikmets [SIHY kuva-arkisto] | Lähde: Minna Keinonen [SIHY ry]
Arnór Dan Kristinsson osoitti suomalaisen islanninhevosurheilun kehittyvän vauhdilla hevosensa Dökkvi frá Álfhólum kanssa, voittaen kolme PM-mitalia. Nelikäynnissä ratsukko saavutti mestaruuden 7,47 pisteen suorituksella. T1-töltin finaalissa Kristinsson jakoi hopean Filippa Montanan ja hänen hevosensa Lögg fra Slippenin kanssa, pistein 7,78.
Kristinsson kertoo olevansa tyytyväinen, että pitkä työ vihdoinkin palkittiin.
– Tavoitteenamme oli ajoittaa kuntohuippu PM-kilpailuihin. Se onnistui treeni- ja kilpailukauden järkevällä suunnittelulla sekä sillä, että olemme pitäneet hevosen treeneissä freesinä ja iloisena. Olemme huolehtineet tarkasti myös sen fysiikasta ja palautumisesta. PM-kisaviikolla kaikki palaset osuivat kohdalleen.
Kristinsson kehuu hevostaan Dökkviä, sillä siinä yhdistyvät monet huippukilpahevosen ominaisuudet. Kaikki askellajit ovat Dökkviällä tasaiset ja siltä löytyy tarvittava määrä karismaa.
– Dökkvi on herkkä, mutta samalla luotettava ja rauhallinen hevonen. Ajattelen, että huippukilpahevosen rakentaminen on monen palasen summa: tarvitaan voimaa, energiaa, tasapainoa, suoruutta, pehmeyttä, keveyttä sekä ennen kaikkea suorittamisen iloa ja helppoutta. Kun nämä toimivat saumattomasti yhdessä, itse kilpailusuoritus tuntuu miellyttävältä ja helpolta. Sen taustalla on kuitenkin pitkä ja täsmällinen työskentely.
Myös muut suomalaiset pärjäsivät hyvin. Tilda Brandes ja Jara frá Horni 1 ratsastivat ensimmäisen mitalin Suomelle juniorien P2-speedpassissa, jossa ratsukko voitti hopeaa ajalla 9,19.
Hirnumedia onnittelee Suomen askellajiratsastuksen maajoukkuetta upeista suorituksista!

Suosittelemme lukemaan myös nämä uutiset ⬇
