HEVOSEN HOITO & HYVINVOINTI

Hevosen hyvinvointi, suorituskyky ja terveys rakentuvat oikeanlaisen ruokinnan myötä. Hevonen tarvitsee päivittäin useita eri ravintoaineita, jotta elimistö toimii normaalisti ja hevonen jaksaa liikkua, kasvaa sekä palautua rasituksesta.

Moni hevosenomistaja haluaa uskoa olevansa hevoselleen se tärkein ja turvallisin kumppani. Tuore, tosin pieni ruotsalaistutkimus viittaa siihen, ettei hevonen yleensä suhtaudu omistajaansa sen erityisemmin, kuin muihinkaan ihmisiin tai ainakaan samalla tavalla, kuten koira ihmiseensä.

Kuten mitkä tahansa eläimet, myös hevoset käyttäytyvät sillä tavalla, mistä on niille hyötyä tai välttää käyttäytymästä tavalla, josta niille on haittaa. Ihmisten on välillä vaikea ymmärtää ajatuksia käytöksen taustalla, etenkin, jos eläin käyttäytyykin itselleen haitallisesti. Myös se, miten hevonen oppii ja ketjuttaa asioita, on erilaista, kuin...

Pitkän talven jälkeen kaikki hevosihmiset voivat myöntää, miten ihanaa on nauttia taas valoisemmista ja lämpimämmistä päivistä. Kuten kaikki vuodenajat, myös kevät tuo hevosten kanssa omat haasteensa arkeen: karvanlähdön, mutaiset tarhat sekä lisääntynyttä energiaa. Myös ruokintaan on hyvä kiinnittää huomiota kevään tullen, jolloin mm. hevosten...